Uraneuvo: Astu ulos mukavuusalueeltasi

Tiedätkö sen tunteen, kun sydämesi hakkaa tuhattaja ja sataa tai kun ajatuksesi pysähtyvät seinään huudahtamalla ”Mitä?!”. Ei, en puhu koskenlaskusta kumiveneellä. Tarkoitan niitä hetkiä päivittäisessä rutiinissasi, jotka uhkaavat työsi mukavuusalueita ja synnytävät hetkellisiä pysähtymisiä.

Miten murtaudumme ulos tottumuksistamme kohti urakasvua ja kehittymistä? Olin onnekas päästessäni seuraamaan menestyneiden naisten paneelia hiljattain pidetyssä Digital Rochester’s Women Leaders Roundtable –tapahtumassa. Tapahtuman aikana jaoimme uratarinoitamme teknologian ammattilaisten kanssa.

Illan aikana esiin nousivat erilaiset tarinat ja näkökulmat siitä kuinka voimme kohdata normien ulkopuolisia haasteita ja mahdollisuuksia. Paneelin aikana naiset kertoivat omista urapoluistaan: niihin vaikuttaneista tekijöistä, kasvuun johtaneesta inspiraatiosta sekä matkan aikana ilmenneistä vaikeuksista. Lisäksi yleisölle jaettiin käytännön neuvoja.

Tarinamme avasivat erilaisia valintoja alavaihdoksista yrittäjäksi ryhtymiseen. Kaikki viisi panelistia jakoivat kertomuksia, joissa uraa olivat edentäneet erilaiset mentorit, henkilökohtaiset reflektiot, työelämästä poistuminen irtisanomisen vuoksi ja jopa yllättävän projektin vastaanottaminen juuri oikealla hetkellä.

Olimme jokainen kävelleet erilaiset polut saapuaksemme tähän pisteeseen, mutta jaoimme saman ajatusmaailman omalta mukavuusalueeltamme poistumisesta ja muutoksen hyväksymisestä.

Garland Nichols, Vice President, Worldwide Information Security, Xerox

Miten astua ulos mukavuusalueeltasi:

  1. Ole rehellinen itsellesi: Yksi paneelin osallistujista totesi välttämättömyyden lisätä välillä jotain uutta työelämään. Etsi jokin tarkoitus, jonka eteen olet valmis tekemään intohimoisesti töitä. Rehellisyys ja aitous itseäsi kohtaan auttavat sinua löytämään arvojasi vastaavia työtehtäviä.
  2. Luota itseesi: Aikaisempi kokemuksesi sekä taitosi voivat auttaa sinua eri mahdollisuuksien ilmetessä. Ne tarjoavatkin itseluottamusta ottamaan juuri tarvittavat riskit. Minulle uravaihdos kemian alasta kohti tietoturvallisuutta tarkoitti, että jouduin luottamaan omaan osaamiseeni ottaa vastaan näinkin mielenkiintoinen urapolku.
  3. Löydä uusi tie: Oletko koskaan ollut johtavasssa asemassa? Käytä vapaaehtoistyön eri mahdollisuuksia luomaan kokemusta ja taitopohjaa työelämää varten. Voit kehittää itsellesi johdettavan projektin.  Muista myös hyödyntää osaavat verkostosi, joilta voit tarvittaessa kysyä neuvoa. Joissakin tapauksissa pienistä askelista kasvaa suurempia tilaisuuksia mukavuusalueesi rajojen rikkomiseen. Uusien mahdollisuuksien löytäminen voi olla hankalaa, mutta ei ollenkaan mahdotonta.
  4. Toimi: Älä anna pelon tuntematonta kohtaan asettua ajatusmaailmaasi. Yksi panelisteistamme muistutti, että taaksepäin katsoessa monet tilanteista eivät olleet läheskään yhtä pelottavia kuin miltä ne siinä hetkessä tuntuivat.

Kaikki kokemukset ja tarinat eivät luonnollisesti ole yhdistettävissä jokaiseen tilanteesseen, mutta voit inspiroitua yrittämään muiden onnistumisista oppimalla. Paneeli-illan paras lainaus onkin: ”Elämä joko kasvaa tai hupenee rohkeuden määrän mukaan.” (Anais Nin).