Tieto-Tapiolan massatulostus Xeroxille


16.5.2012 - Tieto-Tapiola ja Xerox ovat solmineet sopimuksen Tieto-Tapiolan massatulostuspalveluiden ulkoistamisesta. Sopimus astuu voimaan kesäkuun alusta. Massatulostussopimukseen liittyy myös liikkeenluovutus, jonka myötä viisi Tieto-Tapiolan työntekijää siirtyvät Xeroxin palvelukseen.

"Massatulostuksen tulostus- ja kuoritusvolyymit ovat Tapiola-ryhmässä laskusuunnassa ja sähköistyksen myötä volyymit laskevat edelleen tulevina vuosina. Laskevat volyymit johtavat vääjäämättä kapasiteetin ja työn määrän pienempään tarpeeseen. Uudentyyppiset tulostusvaatimukset massapuolella olisivat tulleet vaatimaan meiltä investointeja", kertoo Tieto-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Suutala sopimuksen teon taustoista.

Xeroxille siirtyvät muun muassa Tapiola-ryhmän asiakasmateriaalien tulostus, vakuutusdokumentit sekä erilaiset markkinointimateriaalit.

"Sopimuksen taustalla on tulostustoimintojen ja kustannusten optimointi koko Tapiola-ryhmän tasolla, ei ainoastaan Tieto-Tapiolassa. Massatulostuspalveluiden selvitys alkoi syksyllä 2010, jolloin saimme yhteistyöaloitteen Xeroxilta.", sanoo Tieto-Tapiolan käyttöpalveluiden suunnittelupäällikkö Aki Holma tulostuspalveluiden kilpailutuksesta.

Xerox ilmoitti viime viikolla Logican massatulostusliiketoiminnan ostamisesta sekä 15 henkilön siirtymisestä yhtiön palvelukseen. Nyt tehty kauppa on kuitenkin täysin erillinen sopimus, jonka tavoitteena on toteuttaa Xeroxin strategiaa.

"Euroopassa Xerox on tehnyt massatulostusta jo paljon, mutta Suomessa tämä on palveluna uusi. Aikaisemmin olemme toimittaneet paljon laitteita ja teknologiaratkaisuja massatulostusasiakkaillemme Suomessa", kertoo Xeroxin palveluliiketoiminnan johtaja Lassi Vihersaari.

Tieto-Tapiolan työntekijät siirtyvät Xeroxille vanhoina työntekijöinä. Xerox ottaa Tieto-Tapiolan tulostustoiminnot haltuunsa kesäkuun alusta.

"Liiketoimintakauppa on Tieto-Tapiolan ja Xeroxin välisen pitkäaikaisen yhteistyön seuraava askel. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä tuotantotulostusratkaisujen osalta Tieto-Tapiolan kanssa toistakymmentä vuotta. Tehdyllä sopimuksella Xerox saa haltuunsa ammattitaitoisen tiimin tarjoamaan massatulostusta palveluratkaisuna.", kertoo Xeroxin palveluliiketoiminnan päällikkö Katja Toivonen.

Lisätietoja:

Lassi Vihersaari, Xerox Oy, palveluliiketoiminnan johtaja, lassi.vihersaari@xerox.com, puh. 040 586 9299

Nimi, Aki Holma, suunnittelupäällikkö, Tieto-Tapiola, aki.holma@tapiola.fi, puh. 0400 920027

Xerox Oy

Xerox Oy on osa Xerox Corporatiota, joka on maailman johtava liiketoimintaprosessien ja dokumenttien hallinnan ratkaisuja tarjoava yhtiö. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli noin 23 miljardia dollaria. Xeroxin tarjoamat teknologiat, asiantuntemus sekä palvelut tuovat kaikenkokoisille yrityksille keinon tehostaa ja yksinkertaistaa toimintojaan sekä mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaansa. Xerox Corporationin pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Norwalkissa. Xerox tarjoaa ratkaisuja liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin ja asiakkuuksien hallintaan sekä yksityiselle että julkiselle sektorille

maailmanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö tarjoaa markkinoiden johtavia asiakirjateknologioita,palveluita, ohjelmistoja sekä tarvikkeita graafisen alan ja toimistotulostamisen tarpeisiin. Xeroxin 140 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi

XEROX®, XEROX and Design® are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries.