Otava-konserni kutisti tulostamisen ympäristökuormitukset


- uusi tulostusympäristö tuottaa neljänneksen vähemmän päästöjä

25.6.2012 – Otava-konserni ja Xerox ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2007, jolloin Otava-konserni kilpailutti tulostusympäristönsä hallintapalvelun. Tulostusympäristön kartoitus ja uudistus tuotti optimoidun tulostusympäristön, jota on vuosien saatossa viritetty entistä tehokkaammaksi. Vuoden vaihteessa sopimus uusittiin ja Xeroxille ulkoistettua tulostuksenhallintasopimusta laajennettiin. Viimeisimmän uudistuksen myötä organisaation tulostus tuottaa neljänneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä ja säästää vuosikustannuksissa tuntuvan summan.

Aluksi vuonna 2007 koko Otava-konsernin laitteiden mallikirjo yhdenmukaistettiin ja laitemääriä vähennettiin rajusti. Samalla siirryttiin laitteiden etähallintaan sekä huolto- ja tarvikekutsujen automatisointiin. Seurantaan toteutettiin sähköinen työkalu ja laitteille rakennettiin yhteiset toimintatavat.

”Palvelukonsepti ja laiteympäristö haluttiin kehittää nykyaikaisten vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaiseksi. Uuden sopimuksen myötä monitoimilaitteet uusittiin nopeammiksi ja laadukkaampaa tulostusta varten. Samalla otettiin myös käyttöön kulkukorttipohjainen käyttäjätunnistus, joka parantaa tietoturvaa ja tarjoaa käyttäjälle muun muassa pilvitulostuksen sekä automatisoidut skannauksen työkalut esimerkiksi matkalasku- ja sähköpostijärjestelmiin”, kertoo Xeroxin Large Account Manager Mikä Hänninen.

Tärkeänä kehityskohteena olivat myös vihreät arvot. Uusittu tulostusympäristö säästää sähköä ja tuottaa peräti 24 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Lisäbonuksena tulee pienentyneen virrankulutuksen kautta saatava kohtuullinen vuosittainen kustannussäästö tulostuskustannuksissa.

”Oleellista oli, että laitteet valittiin niin, että ne olisivat mahdollisimman energiatehokkaita ja vähän kuormittavia. Tarpeettomat tulostuslaitteet poistettiin kokonaan ja tulostus keskitettiin pienemmälle laitemäärälle”, Hänninen jatkaa.

Asiakkaan toiveena uudistukselle oli ympäristökuormituksen pienentämisen lisäksi käytön helppous, nopeus sekä monipuolisuus. Lisäksi toivelistalla olivat kustannustehokkuus ja uudet palvelut.

”Alkuvuoden aikana tehtyjen uudistusten ansiosta tavoitteemme ovat täyttyneet hienosti. Palvelun kokonaiskustannukset eivät nousseet useista kehityskohteista ja lisäpalveluista huolimatta. Uudet laitteet, käyttäjätunnistus, ohjelmistotuki sekä kehittyneempi HelpDesk ovat täyttäneet odotuksemme”, kertoo Otava-konsernin IT-palvelupäällikkö Ilkka Kemppainen.

Palvelu on helposti muokattavissa tulevaisuuden lisätarpeita silmälläpitäen.

”Jatkossa kehitämme ja optimoimme ympäristöä lisää, esimerkiksi käyttäjätunnistus tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia”, Kemppainen toteaa.

Lisätietoja:

Katja Toivonen, Xerox Oy, katja.toivonen@xerox.com, puh. 040 586 9018
Ilkka Kemppainen, Otava Oy, ilkka.kemppainen@otavakonserni.fi, puh. 040 766 0011

Xerox Oy

Xerox Oy on osa Xerox Corporatiota, joka on maailman johtava liiketoimintaprosessien ja dokumenttien hallinnan ratkaisuja tarjoava yhtiö. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli noin 23 miljardia dollaria. Xeroxin tarjoamat teknologiat, asiantuntemus sekä palvelut tuovat kaikenkokoisille yrityksille keinon tehostaa ja yksinkertaistaa toimintojaan sekä mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaansa. Xerox Corporationin pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Norwalkissa. Xerox tarjoaa ratkaisuja liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin ja asiakkuuksien hallintaan sekä yksityiselle että julkiselle sektorille

maailmanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö tarjoaa markkinoiden johtavia asiakirjateknologioita,palveluita, ohjelmistoja sekä tarvikkeita graafisen alan ja toimistotulostamisen tarpeisiin.Xeroxin 136 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi

XEROX®, XEROX and Design® are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries.