Kausi 2010 on erityisen tärkeä Ernestolle, sillä hän aloittaa uudessa roolissa Ducati Corse SBK -projektipäällikkönä. Ernestolla on takanaan 15 vuoden tekninen kokemus ja hän on juuri oikea mies Ducati Xerox Teamin johtoon.
"Erny" aloitti työt Ducatilla vuoden 1995 lopussa ja hän on toiminut eri tehtävissä mm. Carl Fogartyn ja Neil Hodgsonin kanssa. Vuosina 1998–2000 hän toimi Ducatin teknisenä johtajana AMA Superbike Championship -sarjassa ennen kuin palasi Eurooppaan ja siirtyi Ducati Corse Superbike -tiimiin ja työskenteli James Toselandin ja Troy Baylissin kanssa.
Toivotamme Ernylle menestyksekästä vuotta.
Aiemmat sankarit
Troy Bayliss
Troy Bayliss on todellinen World Superbike -legenda. Australialaiskuljettaja lopetti sarjassa vuonna 2008 saavutettuaan viimeisellä kaudellaan kolmannen maailmanmestaruutensa (toisen Ducati Xerox -tiimissä).
Troy debytoi WSBK-sarjassa vuonna 2000 ja voitti ensimmäisen mestaruutensa jo seuraavana vuonna. Sijoituttuaan toiseksi Colin Edwardsin jälkeen vuonna 2002 Troy siirtyi MotoGP-sarjaan vuosina 2003–2005.
Vuonna 2006 Troy palasi Superbike-sarjaan ja voitti samalla kaudella toisen maailmanmestaruutensa. Hieman myöhemmin Troy voitti ensimmäisen MotoGP-kisansa tuuratessaan loukkaantunutta Sete Gibernauta kauden 2006 viimeisessä kisassa.
Vuonna 2007 Troy oli mestaruussarjassa vasta neljäs, vaikka voitti seitsemän kisaa. Seuraavalla kaudella australialainen jätti jäähyväisensä sarjalle upeaan tyyliin voittaen vuoden 2008 mestaruuden 118 pisteen marginaalilla.
Troy on ollut todella loistava kuljettaja koko tiimin kannalta. Kilparatojen ulkopuolella hän on tukenut toimintaamme mm. Drupa- ja Ipex-messuilla ja monissa muissa tapahtumissa ympäri Eurooppaa.
Tehtyään yhteistyötä bolognalaistehtaan kanssa lähes 20 vuotta Davide Tardozzi lähti Ducati Xerox Teamistä vuoden 2009 lopussa.
Tardozzi aloitti kilpa-ajouransa vuonna 1984 ja osallistui ensimmäisen kerran World Superbike -sarjaan vuonna 1988. Davide saavutti kuitenkin suurimman menestyksensä johtotehtävissä – ensin vuoden 1996 mestarin Troy Corserin joukkueenjohtajana ja sitten Ducatin mestaruuksien ja Carl Fogartyn, Neil Hodgsonin, James Toselandin ja Troy Baylissin menestyksen taustalla. Tardozzi oli mukana voittamassa kahdeksaa kuljettajamestaruutta, joista kaksi Ducati Xerox Teamin kanssa.
Daviden tulokset Ducati Xerox -tiimin johtajana:
Vuodet
Kisat
Palkintosijat
Voitot
Kakkossijat
Kolmossijat
Paalupaikat
5
130
109
47
33
29
23
Alessandra Balducci
Alessandra oli Ducati Xerox Teamin tärkeä jäsen neljän kauden ajan ja on nyt lopettanut joukkueen sähköinsinöörin tehtävänsä. Suoritettuaan lentokonetekniikan insinööritutkintonsa Alessandra keskittyi moottoriurheilun alaan. Hän oli erittäin tärkeä joukkueelle sekä Troy Baylissin että Nori Hagan telemetrisenä asiantuntijana. Hänellä oli tärkeä rooli Troyn maailmanmestaruuden taustalla ja hän oli myös ainoa nainen World Superbike -sarjan tiimeissä.
Toivotamme hänelle kaikkea hyvää uusissa tehtävissään Ducati Superbike -pyörien kehittelyn parissa.